Menu

Parhaat ralliautot

Suomalaisten menestys rallissa on kautta aikojen ollut hyvää, ja rallia on ajettu viime vuosikymmeninä hyvinkin erilaisilla autoilla. Tragedioiltakaan ei ole vältytty rallin historiassa. Parhaista ralliautoista ei varmaankaan voi puhua ottamatta keskusteluun mukaan legendaarisia B-ryhmän autoja 80-luvulta. Monen mielestä ne edustavat aitoa parhaimmistoa, vaikkakaan ajettavuus ja turvallisuus eivät välttämättä kuuluneet ylimpään kärkeen.

Nykyään autojen turvallisuuteen, sekä myös ympäristötekijöihin, on kiinnitetty huomattavasti enemmän huomiota. Tässä artikkelissa esitellään useampi jollain tavalla ikimuistoinen tai lyömätön ralliauto. Parhausjärjestyksen voi jokainen päättää itse.

Audi Quattro

Lähes jokainen ralliharrastaja varmasti nostaisi listalle ainakin johonkin kohtaan tämän legendan. Audi oli edelläkävijä nelivedon kehittämisessä rallikäyttöön ja Audi Quattro on yksi suurimpia rallimaailman mullistajia. Ensimmäinen ralli tällä viisisylinterisellä tykillä ajettiin 1981 Monte Carlossa Hannu Mikkolan ollessa puikoissa. Mikkola joutui kuitenkin keskeyttämään yli 8 minuutin johtoasemasta teknisen vian takia. Myöhemmin mallia paranneltiin lyhentämällä akseliväliä ja Audi Sport Quattrolla ajavien Hannu Mikkolan, Michele Moutonin ja Stig Blomqvistin toivomuksesta tuulilasia nostettiin pystympään vähentämään heijastuksia. Quattrolla voitettiin 23 MM-osakilpailua.

Peugeot 205 T16 ja Evolution 2

Peugeot on ollut myös mullistamassa rallimaailmaa omalta osaltaan yhdistämällä ensimmäisenä nelivetoautoon keskimoottorin. 205:n sanotaan olleen Peugeotin vastaisku Audille. Peugeot luotti mallissaan auton kevyeen massaan; putkirungon päälle kasattu muovi- ja hiilikuitukori yhdistettynä 1,8 litraiseen moottoriin painoi vain 980 kg. Seuraavaan Evolution 2 malliin painoa onnistuttiin karsimaan 70 kiloa lisää. Juha Kankkunen voitti mestaruuden tällä parannellulla mallilla vuonna 1986, vaikkakin San Remon sääntötulkintojen vuoksi mestaruuden oikeellisuudesta käytiin keskustelua. Evolution 2:n huippunopeus on edeltäjänsä tapaan 220 km/h sen kiihtyessä 0-100 km/h 2,9 sekunnissa.

Lancia Delta S4

Lancia Delta S4 on jäänyt rallifanien muistoihin eikä pelkästään hyvällä tavalla. Henri Toivosen ja hänen kartturinsa Sergio Creston kuolemaan johtanut onnettomuus 1986 oli osallisena päätökseen lopettaa B-ryhmä kokonaan. Suomalaisista myös Markku Alen ehti ajaa S4:llä ottaen vuonna 1986 mestaruuden, jonka hän kuitenkin menetti toimitsijavirheiden vuoksi Kankkuselle. Erikoista Delta S4:ssä oli se, että se oli varustettu sekä mekaanisella, että turboahtimella. Näin saatiin taattua tehot sekä alhaisilla, että korkeilla kierroksilla. Viralliset tehot moottorissa olivat 550 hv, mutta tarinoiden mukaan hevosvoimia saattoi olla jopa 600.

Toyota Celica GT-Four

Toyotan Celica GT-Fouria valmistettiin kolmessa eri sukupolvessa ja Celica oli osaltaan viitoittamassa tietä rallia hallitsevien autovalmistajien siirtymisessä Euroopasta Japaniin. Celican GT-Four mallit olivat ST165, ST185 ja ST205. Näistä malleista ST185 on Toyotan eniten menestystä kerännyt ralliauto Carlos Sainzin voittaessa maailmanmestaruuden 1992. Tällä mallilla napattiin myös niin kuljettajien kuin valmistajienkin maailmanmestaruudet vuosina 1993 ja 1994. ST185:n virallinen nimi oli Celica Turbo 4WD. Suomalaiskuljettajista Celicalla ovat ajaneet Markku Alen 1992 ja Marcus Grönholm 1993 Suurajoissa päästen molemmat palkintopallille.

Subaru Imbreza WRC

Kunnioitettavalla 300 hevosvoimaisella Subaru Imbreza WRC:llä on sijoituttu MM-rallissa useita kertoja palkintopallille. Vuonna 1997 rallilegenda Colin Mcrae sijoittui hopealle hänen tuodessaan yhdessä Kenneth Erikssonin ja Piaro Liattin kanssa Subarulle kyseisen vuoden merkkimestaruuden. Petter Sohlberg voitti maailmanmestaruuden Subarulla vuonna 2003 ja ylsi hopealle edellisvuonna. Painoltaan 1 230 kiloinen Imbreza oli MM ralleissa mukana vuosina 1997-2008, jolloin talli ilmoitti vetäytyvänsä sarjasta. Juha Kankkunen voitti Subarulla 1999 Argentiinassa ja Suomessa Richard Burnsin ajaessa myös voittoja Subarulle, mestaruuden jäädessä silti haaveeksi.

Mitsubishi Lancer Evo III

Parhaita ralliautoja esiteltäessä Mitsubishia ei sovi jättää mainitsematta. Mitsubishi on tuonut suomalaisille rallin seuraajille paljon iloa Tommi Mäkisen voittaessa peräti neljä rallin maailmanmestaruutta tämän japanilaisen autonvalmistajan avulla. Ensimmäinen Mäkisen neljästä mestaruudesta tuli vuonna 1996. Mies on myöhemmin haastattelussa kertonut, että varustetaso ja tekniikka Evo III:ssa oli sen ajan huippuluokkaa, muun muassa kallistuksenvakaajien säätely onnistui auton sisältä. Mainitsemisen arvoista Mitsubishi Lancer Evo III:ssa on myös, että se oli ensimmäinen sarjavalmisteinen auto, jossa oli paukkusysteemiksikin kutsuttu anti-lag turbossaan.

Citroên C4 WRC ja DS3 WRC

Citroênilla on takanaan huomattava määrä niin valmistajien kuin kuljettajienkin maailmanmestaruuksia. Ranskalaiskuski Sebastien Loeb on vienyt tällä 315 hevosvoimaa omaavalla automallilla mestaruuden vuosina 2007-2010. Näistä vuosina 2008-2010 Citroên on voittanut myös tallimestaruuden. Nelivetoisessa turboahdetussa C4 WRC:ssä on kuusiportainen puoliautomaattinen vaihteisto ja 4 sylinteriä rivissä. C4:llä ajettiin rallia kauteen 2010 asti, jonka jälkeen se korvautui uudet vaatimukset täyttävällä Citroên DS3 WRC:llä. Sebastien Loebin myös menestynyt tallikaveri C4:n ratissa oli Daniel Sordo, joka tuli toiseksi 2007 Monte Carlon MM-rallissa.

Malli DS3 WRC osallistui ensi kertaa MM-ralliin Ruotsissa 2011. Ensimmäinen voitto sillä saavutettiin samana vuonna Meksikon rallissa. Edeltäjäänsä nähden tästä mallista oli karsittu elektroniikkaa vähäisemmäksi. Citroênin menestys jatkui myös DS3:n kanssa sen voittaessa merkkimestaruudet 2011 ja 2012 Loebin tähdittämänä. Muita DS3:lla ajaneita kuljettajia ovat Petter Solberg, Sebastien Ogier ja lyhyen rallivisiitin formuloista tehnyt Kimi Räikkönen. Citroên DS3 WRC:ssä on 1,6 litrainen turboahdettu moottori, joka tuottaa 380 hevosvoimaa väännön ollessa 400 Nm. Painoa tällä mestarilla on 1 190 kiloa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *